(Muntterin) OrMu

Muntterin OrMu esiteltiin Pohjolan perhokalastaja lehden numerossa 3/2014. Taisin painua sitomaan oman version suoraan siltä istumalta lehden luettuani, niin kovin se kolahti. Teen omaan kalastukseen hiukan yksinkertaistetun version jättämällä toisen kultakierteen pois.

OrMu väriyhdistelmä on melko legendaarinen ja siitä löytyy lukuisia variaatioita. En ollut täysin itselleni sopivaa aiemmin löytänyt. Tarkoitan sellaista, mistä tulisi minun sitomana itseäni miellyttävän näköinen. En jostain syystä saa esim. Phatagorvaa koskaan mieleiseksi. Mutta Muntterinpa sain. Ja kaikkihan tietää sen faktan, että perhon täytyy olla omaan silmään sopiva päästäkseen uimaan. Vallankaappaus perhorasiassa oli tapahtunut.

OrMu suoraan kalan suusta

Perhoa sopii uittaa ainakin värjääntyneessä vedessä ja alkukauden reissuilla. Tämän kertaisen kalan tarinaan liittyy kuitenkin opetus, mikä ei ihan helposti unohdu. Elettiin vuoden 2015 elokuun alkua ja auton keula osoitti kohti Karigasniemeä. Olimme isäni kanssa reissussa ja odotukset korkealla, kuten aina. Olin edellisenä kesänä samoihin aikoihin onnistunut hyvin koukuttaen aika mukavan kalan. Siitä kalasta lisää toiste, mutta nyt oli siis paikkoja tiedossa ja perhovalinnatkin tehty jo etelässä valmiiksi.

Etukäteistiedustelujen perusteella kelit olivat olleet heinäkuun ajan todella kuivat, mutta kuluvalla viikolla oli satanut ja vesi noussut. Tämä kuulosti ihan hyvältä. Olimme vuokranneet mökin noin 20 kilometriä Karigasniemeltä Angeliin päin, eli aivan Inari joen parhaalta alueelta. So far so good.

Vesitilanne realisoitui lupien oston yhteydessä kun kuulimme veden huitelevan rantapusikoissa. Se olikin noussut siis oikeasti paljon. Avaimen noutamisen ja ruokaostoksien jälkeen ajeltiin möksää kohti jännityksestä kihisten. Paljonko sitä vettä oikein on..

Koska kärsin aivan käsittämättömistä poltteista aina ja joka kerta, oli minun tietysti päästävä heti ensimmäisenä kalaan. Ajaminen painoi ja väsytti, mutta kävin heittämässä tutun ottipaikan superaloituksen toivossa. Vesitilanne oli tosiaan aika paljon runsaampi kuin vuosi sitten. Mittasin veden lämpötilaksi 13 astetta.

Vesitilanne ennen reissua. Kuva: Ympäristö.fi

 

Reissun aikana vettä riitti. Saavuimme kohteeseen 8. pvä. Kuva: Ympäristö.fi

Ensimmäinen ilta ei palkinnut ja seuraava aamu meni hiukan ohi nukkuessa ajomatkaa pois. Keli oli tänään hieno ja aurinkoinen, päivän mittaan jopa helteinen. Aloitin päivän reippailulla viereisen vaaran laelle nappaamaan pari kuvaa. Iltapäivän ja alkuillan ohjelmassa oli muutaman tunnin kalasessio ennen kun rauhoitus astui voimaan kello 19. Kirkas aurinkoinen keli taittui illan aikana vesisateeksi, mikä jatkui läpi yön.

Hyvät näkymät vaaran laelta

Sama kaava toistui myös tulevina päivinä, helteinen päivä ja yöllä satoi vettä. Yön sateet nostivat veden pintaa entisestään ja päivällä hikoiltiin kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Kalastettiin pääasiassa ilta- ja yövuoroja koko alkuviikko. Koska aurinko killitti päivät, ajattelin yön olevan parempi aika yrittää. Heittelin kaikkia tuntemiani Inarin ottiperhoja. Oli loppukesä joten koukkukoko #10-6 oli käytössä. Viikon kääntyessä jo puoliväliin olin tahkonnut kaikkea mahdollista mieleen juolahtavaa jokeen. En ollut saanut yhtään kalamerkintää. Olin tottunut, että elokuussa vettä on niukemmin ja se on melko lämmintä. Nyt vesi oli jo todella korkealla jatkuvien yösateiden vuoksi ja olin täysin hukassa. Hellettä ja tulvaa, jotain täytyy keksiä.

Mökkimme rannasta näkyi suoraan pienelle nivalle, joka oli pari sataa metriä yläpuolellamme. Aamukahvia hörppiessäni kävelin rantaan ja siellä oli ryhmä puolalaisia kalassa. Hetken touhua seurattuani yhdellä kaverilla taipui vapa. Melkoisten karkeloiden jälkeen sällit rantautti etäältä katsottuna reilun jalka luokan kalan. Hmmm…. Tässä kohtaa en vielä kovin suureen päätelmään kyennyt, mutta… Seuraavana aamuna menin taas herättyäni rantaan ja perskule, siellä on äijällä vapa luokillaan!! Nyt viimein alkoi ajatus heräillä..

Olin koko viikon uitellut pienehköjä ja keskikokoisia perhoja, kalastanut paljon illalla sekä yöllä samoja paikkoja mitkä vuosi takaperin toimi. AAA!! No nyt hitaat aivot alkoi viimein raksuttaa. Vaikka ollaan loppukaudessa, ei loppukauteen yleensä sopivat pikkuperhot toimi, koska vesi on korkealla ja tummaa. Samat paikat ei ehkä toimi, koska vettä huilaa yli tupla määrä. Ja sitten viimeisenä, ehkäpä pitäisi nukkua yö ja mennä kalaan siihen aikaan, kun Puolan pojatkin kalaa vetää. Jos ei ilta, niin sitten aamu..

Olin totta kai tiedostanut erilaiset olosuhteet, mutten vain ollut uskaltanut lähteä jostain syystä muuttamaan kalastusta. Oltiin jo torstaissa. Eli viikkoa oli poltettu paljon ”hukkaan.” Vaihdoin heti seuraavalle kalastusrupeamalle suuren tumman putkiperhon siiman päähän. Ja kyllä, minulla oli kala pienen hetken kiinni saman tien. Tapahtuma jäi valitettavasti vain lyhyeen pyrähdykseen.

Illalla lopetettiin ajoissa ja painuttiin yöpuulle aamukalastusta varten. Aamu oli yön jäljiltä sopivan tuhnuinen. Ajeltiin kohteeseen mikä jossain oli mainittu ”kesäpaikkana.” Joki on näillä kohdin kapea uoma, joka levenee ja syvenee suvantoon. Virtaus on maltillinen myös korkealla vedellä ja paikka näytti todella herkulliselta. Valitsin aloitusperhoksi kookkaan Muntterin OrMun. Jatkoin kuitenkin kellusiiman käyttöä, koska virtaus oli mieto. Viimeistä viedään, huomenna on kotiin paluun aika.

Aloitin rännin yläpäästä heitellen loivalla kulmalla ja sain kalastukseen hyvän rytmin. Mielessäni tuumin, että rännin alapää on ”the paikka.” Sain kalastaa rännin rauhassa ilman kalojen häirintää ja heitin jo alapään spotinkin parilla heitolla. Ryhti ehti jo hiukan painua kasaan ja eväiden syöminen kävi mielessä, mutta päätin jatkaa niin pitkälle, kun rannassa pääsi etenemään.

Seisoessani jo aivan rännin alaosassa huomasin pienen peilin virrassa. Pohjassa on joku muoto tai kivi, mikä teki mukavan näköistä nostetta veden pintaan. Heitin peilin yläpuolelle siten, että sain swingin keskikohdan osumaan mielestäni kalapaikkaan. Jaaaa….. pam! Kala kiinni! Kala oli titti. Ei todellakaan jättiläinen, mutta sen saaminen tuntui aivan mahtavalta. Viimeisenä päivänä, todella vaikea reissu takana ja siinä se nyt oli. Reissun pelastaja.

Ottikohta kuvan oikeassa reunassa näkyvän peilin paikkeilla.

Tästä viikosta ja sen tapahtumista opin todella paljon. Tekniikoita ja taktiikoita pitää uskaltaa vaihtaa. Kaikki tietää sen, mutta toteutus on monesti ollut ainakin itselleni vaikea. Liian herkästi juuttuu johonkin päätelmään tai kuten tässä, viime kesän muistelmiin. Perhoa ei uskalla vaihtaa erilaiseen, koska sitten se viime kerran ottikalu voi jäädä kalalta näkemättä. Pakko palata kalastamaan viime reissun ottipaikkaa, vaikka järki sanoo, että siinä on nyt liikaa vettä, jne.. Ehkä olen ainut näin pöllö, mutta tämä keikka opetti viimein käytännössä muutoksen tärkeyden, jos vanhat temput ei toimi.

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ensi kertaan!