(Muntterin) OrMu

Muntterin OrMu esiteltiin Pohjolan perhokalastaja lehden numerossa 3/2014. Taisin painua sitomaan oman version suoraan siltä istumalta lehden luettuani, niin kovin se kolahti. Teen omaan kalastukseen hiukan yksinkertaistetun version jättämällä toisen kultakierteen pois.

OrMu väriyhdistelmä on melko legendaarinen ja siitä löytyy lukuisia variaatioita. En ollut täysin itselleni sopivaa aiemmin löytänyt. Tarkoitan sellaista, mistä tulisi minun sitomana itseäni miellyttävän näköinen. En jostain syystä saa esim. Phatagorvaa koskaan mieleiseksi. Mutta Muntterinpa sain. Ja kaikkihan tietää sen faktan, että perhon täytyy olla omaan silmään sopiva päästäkseen uimaan. Vallankaappaus perhorasiassa oli tapahtunut.

OrMu suoraan kalan suusta

Perhoa sopii uittaa ainakin värjääntyneessä vedessä ja alkukauden reissuilla. Tämän kertaisen kalan tarinaan liittyy kuitenkin opetus, mikä ei ihan helposti unohdu. Elettiin vuoden 2015 elokuun alkua ja auton keula osoitti kohti Karigasniemeä. Olimme isäni kanssa reissussa ja odotukset korkealla, kuten aina. Olin edellisenä kesänä samoihin aikoihin onnistunut hyvin koukuttaen aika mukavan kalan. Siitä kalasta lisää toiste, mutta nyt oli siis paikkoja tiedossa ja perhovalinnatkin tehty jo etelässä valmiiksi.

Etukäteistiedustelujen perusteella kelit olivat olleet heinäkuun ajan todella kuivat, mutta kuluvalla viikolla oli satanut ja vesi noussut. Tämä kuulosti ihan hyvältä. Olimme vuokranneet mökin noin 20 kilometriä Karigasniemeltä Angeliin päin, eli aivan Inari joen parhaalta alueelta. So far so good.

Vesitilanne realisoitui lupien oston yhteydessä kun kuulimme veden huitelevan rantapusikoissa. Se olikin noussut siis oikeasti paljon. Avaimen noutamisen ja ruokaostoksien jälkeen ajeltiin möksää kohti jännityksestä kihisten. Paljonko sitä vettä oikein on..

Koska kärsin aivan käsittämättömistä poltteista aina ja joka kerta, oli minun tietysti päästävä heti ensimmäisenä kalaan. Ajaminen painoi ja väsytti, mutta kävin heittämässä tutun ottipaikan superaloituksen toivossa. Vesitilanne oli tosiaan aika paljon runsaampi kuin vuosi sitten. Mittasin veden lämpötilaksi 13 astetta.

Vesitilanne ennen reissua. Kuva: Ympäristö.fi

 

Reissun aikana vettä riitti. Saavuimme kohteeseen 8. pvä. Kuva: Ympäristö.fi

Ensimmäinen ilta ei palkinnut ja seuraava aamu meni hiukan ohi nukkuessa ajomatkaa pois. Keli oli tänään hieno ja aurinkoinen, päivän mittaan jopa helteinen. Aloitin päivän reippailulla viereisen vaaran laelle nappaamaan pari kuvaa. Iltapäivän ja alkuillan ohjelmassa oli muutaman tunnin kalasessio ennen kun rauhoitus astui voimaan kello 19. Kirkas aurinkoinen keli taittui illan aikana vesisateeksi, mikä jatkui läpi yön.

Hyvät näkymät vaaran laelta

Sama kaava toistui myös tulevina päivinä, helteinen päivä ja yöllä satoi vettä. Yön sateet nostivat veden pintaa entisestään ja päivällä hikoiltiin kun aurinko paistoi täydeltä terältä. Kalastettiin pääasiassa ilta- ja yövuoroja koko alkuviikko. Koska aurinko killitti päivät, ajattelin yön olevan parempi aika yrittää. Heittelin kaikkia tuntemiani Inarin ottiperhoja. Oli loppukesä joten koukkukoko #10-6 oli käytössä. Viikon kääntyessä jo puoliväliin olin tahkonnut kaikkea mahdollista mieleen juolahtavaa jokeen. En ollut saanut yhtään kalamerkintää. Olin tottunut, että elokuussa vettä on niukemmin ja se on melko lämmintä. Nyt vesi oli jo todella korkealla jatkuvien yösateiden vuoksi ja olin täysin hukassa. Hellettä ja tulvaa, jotain täytyy keksiä.

Mökkimme rannasta näkyi suoraan pienelle nivalle, joka oli pari sataa metriä yläpuolellamme. Aamukahvia hörppiessäni kävelin rantaan ja siellä oli ryhmä puolalaisia kalassa. Hetken touhua seurattuani yhdellä kaverilla taipui vapa. Melkoisten karkeloiden jälkeen sällit rantautti etäältä katsottuna reilun jalka luokan kalan. Hmmm…. Tässä kohtaa en vielä kovin suureen päätelmään kyennyt, mutta… Seuraavana aamuna menin taas herättyäni rantaan ja perskule, siellä on äijällä vapa luokillaan!! Nyt viimein alkoi ajatus heräillä..

Olin koko viikon uitellut pienehköjä ja keskikokoisia perhoja, kalastanut paljon illalla sekä yöllä samoja paikkoja mitkä vuosi takaperin toimi. AAA!! No nyt hitaat aivot alkoi viimein raksuttaa. Vaikka ollaan loppukaudessa, ei loppukauteen yleensä sopivat pikkuperhot toimi, koska vesi on korkealla ja tummaa. Samat paikat ei ehkä toimi, koska vettä huilaa yli tupla määrä. Ja sitten viimeisenä, ehkäpä pitäisi nukkua yö ja mennä kalaan siihen aikaan, kun Puolan pojatkin kalaa vetää. Jos ei ilta, niin sitten aamu..

Olin totta kai tiedostanut erilaiset olosuhteet, mutten vain ollut uskaltanut lähteä jostain syystä muuttamaan kalastusta. Oltiin jo torstaissa. Eli viikkoa oli poltettu paljon ”hukkaan.” Vaihdoin heti seuraavalle kalastusrupeamalle suuren tumman putkiperhon siiman päähän. Ja kyllä, minulla oli kala pienen hetken kiinni saman tien. Tapahtuma jäi valitettavasti vain lyhyeen pyrähdykseen.

Illalla lopetettiin ajoissa ja painuttiin yöpuulle aamukalastusta varten. Aamu oli yön jäljiltä sopivan tuhnuinen. Ajeltiin kohteeseen mikä jossain oli mainittu ”kesäpaikkana.” Joki on näillä kohdin kapea uoma, joka levenee ja syvenee suvantoon. Virtaus on maltillinen myös korkealla vedellä ja paikka näytti todella herkulliselta. Valitsin aloitusperhoksi kookkaan Muntterin OrMun. Jatkoin kuitenkin kellusiiman käyttöä, koska virtaus oli mieto. Viimeistä viedään, huomenna on kotiin paluun aika.

Aloitin rännin yläpäästä heitellen loivalla kulmalla ja sain kalastukseen hyvän rytmin. Mielessäni tuumin, että rännin alapää on ”the paikka.” Sain kalastaa rännin rauhassa ilman kalojen häirintää ja heitin jo alapään spotinkin parilla heitolla. Ryhti ehti jo hiukan painua kasaan ja eväiden syöminen kävi mielessä, mutta päätin jatkaa niin pitkälle, kun rannassa pääsi etenemään.

Seisoessani jo aivan rännin alaosassa huomasin pienen peilin virrassa. Pohjassa on joku muoto tai kivi, mikä teki mukavan näköistä nostetta veden pintaan. Heitin peilin yläpuolelle siten, että sain swingin keskikohdan osumaan mielestäni kalapaikkaan. Jaaaa….. pam! Kala kiinni! Kala oli titti. Ei todellakaan jättiläinen, mutta sen saaminen tuntui aivan mahtavalta. Viimeisenä päivänä, todella vaikea reissu takana ja siinä se nyt oli. Reissun pelastaja.

Ottikohta kuvan oikeassa reunassa näkyvän peilin paikkeilla.

Tästä viikosta ja sen tapahtumista opin todella paljon. Tekniikoita ja taktiikoita pitää uskaltaa vaihtaa. Kaikki tietää sen, mutta toteutus on monesti ollut ainakin itselleni vaikea. Liian herkästi juuttuu johonkin päätelmään tai kuten tässä, viime kesän muistelmiin. Perhoa ei uskalla vaihtaa erilaiseen, koska sitten se viime kerran ottikalu voi jäädä kalalta näkemättä. Pakko palata kalastamaan viime reissun ottipaikkaa, vaikka järki sanoo, että siinä on nyt liikaa vettä, jne.. Ehkä olen ainut näin pöllö, mutta tämä keikka opetti viimein käytännössä muutoksen tärkeyden, jos vanhat temput ei toimi.

Parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Ensi kertaan!

Elämäni ensimmäinen

Nyt laitetaan itselle tehty uuden vuoden lupaus täytäntöön ja aletaan pitää lohiperho pohjaista blogia.

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni hiukan erilaista kalapäiväkirjaa. Ajatuksena on ollut kerätä kalaperhoja samoihin kansiin. Eli nimenomaan sellaisia perhoja mihin kala on purrut. Ei kuulopuheita, ei kavereiden ottikoneita, vain omat kalaperhot. Perimmäisenä ajatuksena projektilla on, että joskus eläkeukkona voin selata toivottavasti paksua kokoelmaani ja sieltä valita eri olosuhteisiin sopivia perhoja. Ja nimenomaan omalle kalastustavalle ja tiettyihin paikkoihin sopivia perhoja. Innoittajana ajatukselle on toiminut Ronkaisen Teron loistavat kirjat Tenon ottiperhoista sekä vaapuista. Minulta tosin puuttuu mestarin kirjoituslahjat ja lohenkalastustaidot. Niin ja perhonsidontajälki ja sadat saadut lohet… mutta en yritäkään innoittajaani kopioida vaan tehdä omaa juttua omin turinoin.

Itselleni kalastuksessa tärkeintä on saada kala ottamaan. Karkuutukset ovat yhtä hyviä onnistumisia kuin rantautetutkin kalat, vaikka ei se ihan hetkessä siltä aina tunnukaan. Tästä syystä listalle on päässyt myös perhoja, joilla ei kalaa ole saatu ylös asti, mutta tapahtumia on ollut. Tapahtuman täytyy kuitenkin olla selkeä pito, ei vain tärppi, jotta voi olla suhteellisen varma kalan olevan lohi.

En ole mikään röytäjä. Saatujen lohien lukumäärä on vaatimaton. Kovat sällit vetää kaudessa reilusti enemmän lohia kuin minä olen saanut koko ikänäni. Pointtina onkin omien juttujen kirjailu, enkä tässä yritäkään guruilla tai tuputtaa omia perhovalintoja kenellekään muulle. Syy, miksi aloitin tekemään tästä blogi muotoista muiden kovien kalablogien sekaan, on puhtaasti laiskuus. Vain itselleni kirjoittamalla en tätä saa koskaan tehtyä, mutta toista blogia (pituusheitto blogi) kirjoittaessani olen huomannut, että se motivoi aivan eri tavalla kirjoittamaan. Pidän kirjoittamisesta, mutta olen saamaton ilman pientä tavoitteellisuutta. Käytän siis blogia itseni tsemppaamiseen, mutta jos onnistuisin jutuilla viihdyttämään muitakin, olisi se tietysti erinomaisen hieno homma.

Tämä ei ole sidonta blogi, mutta perhojen kuvat tulee näkyville. Samoin kirjoittelen jonkin pienen jutun perhon taustalle ja mikäli kokoelmista löytyy kala- tai reissukuvia, lisäilen niitä mausteeksi. Olen pitänyt päiväkirjaa lohireissuilta ja sieltä kaivelemalla ajattelin etsiä sisältöä juttuihin. Jutuissa tulee esille kalapaikkoja, mutta ne ovat kaikki jossain määrin tunnettuja. Itsekin netin syövereistä ne löytänyt ja joka paikassa törmännyt useisiin muihin kalamiehiin. Tiedossani on pari hotspottia, jotka on minulle luottamuksella uskottu. Näitä en tietenkään paljasta.

Olemme useimmiten kalassa jonkinlaisella porukalla, eikä reissuissa yleensä tule montaa lohta, joten olen kaloja ruuaksi ottanut. Myös lasten kanssa reissatessa mielellään ottaa kalan näytille ja tehdään siitä porukassa evästä. Harrastan koko ajan enemmän ja enemmän cr-kalastusta, mutta sääntöjen salliessa saatan jatkossakin sopivan ruokakalan ottaa varsinkin muksujen iloksi.

Hiukan lohen kalastus taustasta. Olen tehnyt toistaiseksi melko lyhyen uran lajin parissa. Kalastusta olen kyllä harrastanut koko ikäni ja perhokalastustakin teinivuosilta asti, mutta ensimmäinen lohireissu osuu vasta armeijan jälkeiselle kesälle vuonna 2002. Tutustuin intissä kaveriin, kuka kävi Kotkassa Korkeakoskella punttia heittämässä ja hänen innoittamanaan lähdin laiturille spinniä kokeilemaan.

Ensimmäinen lohikin tuli Korkeakosken kapeikosta. Elämä kuitenkin heitteli hiukan uusille urille ja lohestus jäi parin kesän jälkeen vuosiksi. Kalastus kyllä jatkui, mutta keskittyen taimenen pyyntiin. Uuden heräämisen koin vasta vuonna 2011. Olin muutamaa vuotta aiemmin hankkinut kahden käden perhovälineet Taimenen pyyntiin Kokemäen joelle ja Kuusamon reissuille. Nyt olisi aika mennä oikein lappiin lohta pyytämään.

Tämän jälkeen olen keskittänyt kalastuksen lähes täysin loheen. Tein paluun Kymille kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta tällä kertaa toiseen haaraan ja perhovapa kädessä. Kesän lapin reissut on suuntautunut Näätämölle, Tenolle, Inarijoelle ja Muonionjoelle. Viimeisenä kolmena kesänä olen päässyt tekemään kaksi reissua kesässä. Olen siis saanut myös perheen innostumaan (pakotettua) mukaan, mikä on mahtavuutta. Pidän erityisen paljon Tenon vesistä ja sinne tekee aina mieli palata. Tähän päivään asti olen viihtynyt kotimaan joilla, enkä ole muualla käynyt, vaikka poltteet mm. Norjaan on ollut todella kovat.

Perhoistani sen verran, että olen niiden suhteen melko kaikkiruokainen. Käytän putkia, koukkuun sidottuja karvasiipiä sekä myös levysiipisiä sidoksia. Olen sitonut omat perhoni aivan perhokalastusurani alusta asti ja samalla linjalla mennään niin pitkään kun spigotti kädessä pysyy. Kaikki perhot tehdään kalastukseen eikä sidontajälki ole aina kovin huoliteltua, eikä taidot edes riitä näyttelykaluihin tai sidontakisoihin. Kaikki levaritkin esimerkiksi ovat hyvin riisuttuja malleja. En ole sitojana kovinkaan luova, vaan teen pääasiassa reseptien pohjalta muunneltuja suteja. Täällä siis tulee näkymään kaikille varmasti jo entuudestaan tuttuja ottikoneita.

Vaikka blogi onkin lohiperho pohjainen, ajattelin laittaa sesonkien kynnyksellä pari taimen perhoa mukaan. Ylempänä kirjoitin keskittyneeni lähes täysin lohen kalastukseen. Poikkeuksen tässä tekee kevään ja loppusyksyn taimen keikat Kokkelille tai Lankkarille, joten sallin itselleni pienen syrjähypyn myös blogin puolella. Saatan jonkin reissuraportinkin laittaa sekaan, jos hyviä keikkoja tulee vastaan.

Tällaisella pohjustuksella liikkeelle. Kirjoittelen blogia rauhakseen ja päivityksiä pukkaa noin kuukauden välein, kausivaihteluita voi hiukan tosin ilmetä. Sitten kun loppuu perhot niin päivitysväli voi olla pitkäkin kun odotellaan seuraavaa nykäisyä :)

Pelin avaa itseoikeutetusti ensimmäisen loheni antanut perho.

PuMu putki

Ensimmäiset lohikeikkani tein siis 2002 syksyllä Korkkarin laiturilla. Tuolloin ei vielä tapahtumia siiman päässä ollut. En tosin tainnut ehtiä kuin pari kertaa kalaan. Seuraavana suvena homma lähti varsinaisesti käyntiin ja talven aikana oli perhojakin sidottu. Olin saanut perhovinkit minut asiaan perehdyttäneeltä kaveriltani ja putkiperhojen sidontaa opiskeltiin ankarasti. Tähän asti olin sitonut pääasiassa hyönteisjäljitelmiä sekä streamereita harjuksille ja taimenille. Ensimmäiset tuotokset ei todellakaan silmää hivellyt, mutta usko oli kova.

Olin ehtinyt tehdä muutaman tyhjän reissun laiturille kesän aikana. Kaloja oli noiden käyntien aikana näkynyt ja kanssakalastajille niitä oli osunut melko hyvin. Uskoin, että oma aikani koittaisi myös pian. Heti alusta asti oli selvää, että puna-musta on kaikista kovin väriyhdistelmä joella. PuMua tietysti tuli uitettuakin lähes poikkeuksetta.

Ensimmäinen tapahtuma ei kuitenkaan tullut PuMulla. Pimenänä loppukesän yönä oli laiturilla jostain syystä melko vähän porukkaa ja pääsin lähes yksin pommittamaan hotspotteja. Joku oli saanut kalan edellisellä kerralla violetti-mustalla perholla ja sellaisen olin nyt poikkeuksellisesti sitonut siiman päähän. Heittelin juuri voimalan alla, aivan laiturin yläpäässä kun vapa taipui noin kello puoli kaksi. ”Kala!”

Kala oli suuri. Kerta toisena jälkeen se veti keskivirtaan pitkiä vetoja ja otti etäämpänä muutaman loikan näyttäytyen laitoksen valoissa. Paikalla oli pari kaveria, ketkä tulivat auttamaan mahdollisessa haavimisessa ja antoivat ohjeita mihin kohtaan kala kannattaisi tuoda.

Kala pyrki useita kertoja laiturin alle, mistä se saatiin poljettua pois. Väsytys oli kääntymässä siihen vaiheeseen, että mieleen juolahti kalan haaviin saaminen. Mutta aivan samalla hetkellä kun ajatus vilahti mielessä, siima löystyi. Siima ei katkennut, koukku oli ehjä, kala vain irtosi. Mieli musteni ja purkautuvan adrenaliinin ryöppy ravisti polvia. Itku oli oikeasti lähellä. Kanssakalastajat lohdutteli, että näitä sattuu, mutta kaikki samassa tilanteessa olleet tietää, että maailma pysähtyi siihen paikkaan.

Itsensä keräämiseen kului hetki, mutta se onnistui. Vaihdoin perhoksi PuMUn, koska toista violetti mustaa ei enää ollut ja kyseinen kalaperho meni hiukan rikki koitoksessa. Olin aina pitänyt kapeikon kalastamisesta. Siinä oli mukavasti virtaa ja aika usein paikassa näkyi kaloja. Painelin sinne.

Kello kävi kolmea. Olin sillä hetkellä ainut kalastaja laiturilla. Mielessä myllersi vielä äskeinen tappio, elämäni ensimmäisen lohikontaktin hukkaaminen. Mutta juuri silloin, kun olin varma, ettei samalle reissulle voi tulla toista osumaa, se tapahtui.

Vapa taipui ja kala lähti alaspäin. Kovin pitkää syöksyä ei tullut ja melko pian kävi selväksi, että tämä on pienempi kala. Mutta ihan sama!! Ei mikään maailmassa voi olla näin hienoa!! Väsytin kalaa ja sitten tajusin, ettei haavia ole lähimainkaan ja rantauttaminen pitäisi jotenkin saada hoidettua. Ketään ei näkynyt missään. Vislasin pari kertaa ja huusin ”kala kiinni.” Onneksi yläkatoksessa oli yksi kaveri makkaran paistossa ja hän hölkkäsi paikalle.

Nyt ei väsytyksessä ollut dramatiikka. Kaveri haavi selvästi kokeneella otteella otsalampun valossa kalan laiturille. Pikainen tarkastus, suussa on. YESS!! Mahtavaa! Puntari näytti kirkkaalle kalalle painoksi 3,5kg. Loppuyö meni sumussa, en muista kalastinko enää. Ehkä en. Istuttiin ainakin pitkään makkaran paistossa ja turistiin tämän ainoan paikalla olleen kaverin kanssa lohijuttua, lohimiesten kesken. Sitä oltiin siirrytty saamamiesten joukkoon.

PuMu-putki saa erilaisina muunnoksina vieläkin peliaikaa. Tämä on alkuperäisen jäljennös.

Tässäpä tuo ensimmäinen taikakalu. Kuva myös ensimmäisen karkuutuksen violetista perhosta. Nämä eivät ole kyseiset perhot. Ne laitoin joskus aikanaan hyvään talteen, mutta jemma on osoittautunut liiankin hyväksi.

Kova kaksikko

Kalasta minulla ei ole digimuodossa yhtään kuvaa. Paperikuva löytyy ja skannasin sen tuohon alle. Aika rujo keittiopönö ja kasvoilta paistaa saamisen ilo.. :)

Eka lohi pumulla

Tällainen startti tälle hommalle. Jatkoa luvassa, halusitte tai ette.