Elämäni ensimmäinen

Nyt laitetaan itselle tehty uuden vuoden lupaus täytäntöön ja aletaan pitää lohiperho pohjaista blogia.

Olen pitkään pyöritellyt mielessäni hiukan erilaista kalapäiväkirjaa. Ajatuksena on ollut kerätä kalaperhoja samoihin kansiin. Eli nimenomaan sellaisia perhoja mihin kala on purrut. Ei kuulopuheita, ei kavereiden ottikoneita, vain omat kalaperhot. Perimmäisenä ajatuksena projektilla on, että joskus eläkeukkona voin selata toivottavasti paksua kokoelmaani ja sieltä valita eri olosuhteisiin sopivia perhoja. Ja nimenomaan omalle kalastustavalle ja tiettyihin paikkoihin sopivia perhoja. Innoittajana ajatukselle on toiminut Ronkaisen Teron loistavat kirjat Tenon ottiperhoista sekä vaapuista. Minulta tosin puuttuu mestarin kirjoituslahjat ja lohenkalastustaidot. Niin ja perhonsidontajälki ja sadat saadut lohet… mutta en yritäkään innoittajaani kopioida vaan tehdä omaa juttua omin turinoin.

Itselleni kalastuksessa tärkeintä on saada kala ottamaan. Karkuutukset ovat yhtä hyviä onnistumisia kuin rantautetutkin kalat, vaikka ei se ihan hetkessä siltä aina tunnukaan. Tästä syystä listalle on päässyt myös perhoja, joilla ei kalaa ole saatu ylös asti, mutta tapahtumia on ollut. Tapahtuman täytyy kuitenkin olla selkeä pito, ei vain tärppi, jotta voi olla suhteellisen varma kalan olevan lohi.

En ole mikään röytäjä. Saatujen lohien lukumäärä on vaatimaton. Kovat sällit vetää kaudessa reilusti enemmän lohia kuin minä olen saanut koko ikänäni. Pointtina onkin omien juttujen kirjailu, enkä tässä yritäkään guruilla tai tuputtaa omia perhovalintoja kenellekään muulle. Syy, miksi aloitin tekemään tästä blogi muotoista muiden kovien kalablogien sekaan, on puhtaasti laiskuus. Vain itselleni kirjoittamalla en tätä saa koskaan tehtyä, mutta toista blogia (pituusheitto blogi) kirjoittaessani olen huomannut, että se motivoi aivan eri tavalla kirjoittamaan. Pidän kirjoittamisesta, mutta olen saamaton ilman pientä tavoitteellisuutta. Käytän siis blogia itseni tsemppaamiseen, mutta jos onnistuisin jutuilla viihdyttämään muitakin, olisi se tietysti erinomaisen hieno homma.

Tämä ei ole sidonta blogi, mutta perhojen kuvat tulee näkyville. Samoin kirjoittelen jonkin pienen jutun perhon taustalle ja mikäli kokoelmista löytyy kala- tai reissukuvia, lisäilen niitä mausteeksi. Olen pitänyt päiväkirjaa lohireissuilta ja sieltä kaivelemalla ajattelin etsiä sisältöä juttuihin. Jutuissa tulee esille kalapaikkoja, mutta ne ovat kaikki jossain määrin tunnettuja. Itsekin netin syövereistä ne löytänyt ja joka paikassa törmännyt useisiin muihin kalamiehiin. Tiedossani on pari hotspottia, jotka on minulle luottamuksella uskottu. Näitä en tietenkään paljasta.

Olemme useimmiten kalassa jonkinlaisella porukalla, eikä reissuissa yleensä tule montaa lohta, joten olen kaloja ruuaksi ottanut. Myös lasten kanssa reissatessa mielellään ottaa kalan näytille ja tehdään siitä porukassa evästä. Harrastan koko ajan enemmän ja enemmän cr-kalastusta, mutta sääntöjen salliessa saatan jatkossakin sopivan ruokakalan ottaa varsinkin muksujen iloksi.

Hiukan lohen kalastus taustasta. Olen tehnyt toistaiseksi melko lyhyen uran lajin parissa. Kalastusta olen kyllä harrastanut koko ikäni ja perhokalastustakin teinivuosilta asti, mutta ensimmäinen lohireissu osuu vasta armeijan jälkeiselle kesälle vuonna 2002. Tutustuin intissä kaveriin, kuka kävi Kotkassa Korkeakoskella punttia heittämässä ja hänen innoittamanaan lähdin laiturille spinniä kokeilemaan.

Ensimmäinen lohikin tuli Korkeakosken kapeikosta. Elämä kuitenkin heitteli hiukan uusille urille ja lohestus jäi parin kesän jälkeen vuosiksi. Kalastus kyllä jatkui, mutta keskittyen taimenen pyyntiin. Uuden heräämisen koin vasta vuonna 2011. Olin muutamaa vuotta aiemmin hankkinut kahden käden perhovälineet Taimenen pyyntiin Kokemäen joelle ja Kuusamon reissuille. Nyt olisi aika mennä oikein lappiin lohta pyytämään.

Tämän jälkeen olen keskittänyt kalastuksen lähes täysin loheen. Tein paluun Kymille kymmenen vuoden tauon jälkeen, mutta tällä kertaa toiseen haaraan ja perhovapa kädessä. Kesän lapin reissut on suuntautunut Näätämölle, Tenolle, Inarijoelle ja Muonionjoelle. Viimeisenä kolmena kesänä olen päässyt tekemään kaksi reissua kesässä. Olen siis saanut myös perheen innostumaan (pakotettua) mukaan, mikä on mahtavuutta. Pidän erityisen paljon Tenon vesistä ja sinne tekee aina mieli palata. Tähän päivään asti olen viihtynyt kotimaan joilla, enkä ole muualla käynyt, vaikka poltteet mm. Norjaan on ollut todella kovat.

Perhoistani sen verran, että olen niiden suhteen melko kaikkiruokainen. Käytän putkia, koukkuun sidottuja karvasiipiä sekä myös levysiipisiä sidoksia. Olen sitonut omat perhoni aivan perhokalastusurani alusta asti ja samalla linjalla mennään niin pitkään kun spigotti kädessä pysyy. Kaikki perhot tehdään kalastukseen eikä sidontajälki ole aina kovin huoliteltua, eikä taidot edes riitä näyttelykaluihin tai sidontakisoihin. Kaikki levaritkin esimerkiksi ovat hyvin riisuttuja malleja. En ole sitojana kovinkaan luova, vaan teen pääasiassa reseptien pohjalta muunneltuja suteja. Täällä siis tulee näkymään kaikille varmasti jo entuudestaan tuttuja ottikoneita.

Vaikka blogi onkin lohiperho pohjainen, ajattelin laittaa sesonkien kynnyksellä pari taimen perhoa mukaan. Ylempänä kirjoitin keskittyneeni lähes täysin lohen kalastukseen. Poikkeuksen tässä tekee kevään ja loppusyksyn taimen keikat Kokkelille tai Lankkarille, joten sallin itselleni pienen syrjähypyn myös blogin puolella. Saatan jonkin reissuraportinkin laittaa sekaan, jos hyviä keikkoja tulee vastaan.

Tällaisella pohjustuksella liikkeelle. Kirjoittelen blogia rauhakseen ja päivityksiä pukkaa noin kuukauden välein, kausivaihteluita voi hiukan tosin ilmetä. Sitten kun loppuu perhot niin päivitysväli voi olla pitkäkin kun odotellaan seuraavaa nykäisyä :)

Pelin avaa itseoikeutetusti ensimmäisen loheni antanut perho.

PuMu putki

Ensimmäiset lohikeikkani tein siis 2002 syksyllä Korkkarin laiturilla. Tuolloin ei vielä tapahtumia siiman päässä ollut. En tosin tainnut ehtiä kuin pari kertaa kalaan. Seuraavana suvena homma lähti varsinaisesti käyntiin ja talven aikana oli perhojakin sidottu. Olin saanut perhovinkit minut asiaan perehdyttäneeltä kaveriltani ja putkiperhojen sidontaa opiskeltiin ankarasti. Tähän asti olin sitonut pääasiassa hyönteisjäljitelmiä sekä streamereita harjuksille ja taimenille. Ensimmäiset tuotokset ei todellakaan silmää hivellyt, mutta usko oli kova.

Olin ehtinyt tehdä muutaman tyhjän reissun laiturille kesän aikana. Kaloja oli noiden käyntien aikana näkynyt ja kanssakalastajille niitä oli osunut melko hyvin. Uskoin, että oma aikani koittaisi myös pian. Heti alusta asti oli selvää, että puna-musta on kaikista kovin väriyhdistelmä joella. PuMua tietysti tuli uitettuakin lähes poikkeuksetta.

Ensimmäinen tapahtuma ei kuitenkaan tullut PuMulla. Pimenänä loppukesän yönä oli laiturilla jostain syystä melko vähän porukkaa ja pääsin lähes yksin pommittamaan hotspotteja. Joku oli saanut kalan edellisellä kerralla violetti-mustalla perholla ja sellaisen olin nyt poikkeuksellisesti sitonut siiman päähän. Heittelin juuri voimalan alla, aivan laiturin yläpäässä kun vapa taipui noin kello puoli kaksi. ”Kala!”

Kala oli suuri. Kerta toisena jälkeen se veti keskivirtaan pitkiä vetoja ja otti etäämpänä muutaman loikan näyttäytyen laitoksen valoissa. Paikalla oli pari kaveria, ketkä tulivat auttamaan mahdollisessa haavimisessa ja antoivat ohjeita mihin kohtaan kala kannattaisi tuoda.

Kala pyrki useita kertoja laiturin alle, mistä se saatiin poljettua pois. Väsytys oli kääntymässä siihen vaiheeseen, että mieleen juolahti kalan haaviin saaminen. Mutta aivan samalla hetkellä kun ajatus vilahti mielessä, siima löystyi. Siima ei katkennut, koukku oli ehjä, kala vain irtosi. Mieli musteni ja purkautuvan adrenaliinin ryöppy ravisti polvia. Itku oli oikeasti lähellä. Kanssakalastajat lohdutteli, että näitä sattuu, mutta kaikki samassa tilanteessa olleet tietää, että maailma pysähtyi siihen paikkaan.

Itsensä keräämiseen kului hetki, mutta se onnistui. Vaihdoin perhoksi PuMUn, koska toista violetti mustaa ei enää ollut ja kyseinen kalaperho meni hiukan rikki koitoksessa. Olin aina pitänyt kapeikon kalastamisesta. Siinä oli mukavasti virtaa ja aika usein paikassa näkyi kaloja. Painelin sinne.

Kello kävi kolmea. Olin sillä hetkellä ainut kalastaja laiturilla. Mielessä myllersi vielä äskeinen tappio, elämäni ensimmäisen lohikontaktin hukkaaminen. Mutta juuri silloin, kun olin varma, ettei samalle reissulle voi tulla toista osumaa, se tapahtui.

Vapa taipui ja kala lähti alaspäin. Kovin pitkää syöksyä ei tullut ja melko pian kävi selväksi, että tämä on pienempi kala. Mutta ihan sama!! Ei mikään maailmassa voi olla näin hienoa!! Väsytin kalaa ja sitten tajusin, ettei haavia ole lähimainkaan ja rantauttaminen pitäisi jotenkin saada hoidettua. Ketään ei näkynyt missään. Vislasin pari kertaa ja huusin ”kala kiinni.” Onneksi yläkatoksessa oli yksi kaveri makkaran paistossa ja hän hölkkäsi paikalle.

Nyt ei väsytyksessä ollut dramatiikka. Kaveri haavi selvästi kokeneella otteella otsalampun valossa kalan laiturille. Pikainen tarkastus, suussa on. YESS!! Mahtavaa! Puntari näytti kirkkaalle kalalle painoksi 3,5kg. Loppuyö meni sumussa, en muista kalastinko enää. Ehkä en. Istuttiin ainakin pitkään makkaran paistossa ja turistiin tämän ainoan paikalla olleen kaverin kanssa lohijuttua, lohimiesten kesken. Sitä oltiin siirrytty saamamiesten joukkoon.

PuMu-putki saa erilaisina muunnoksina vieläkin peliaikaa. Tämä on alkuperäisen jäljennös.

Tässäpä tuo ensimmäinen taikakalu. Kuva myös ensimmäisen karkuutuksen violetista perhosta. Nämä eivät ole kyseiset perhot. Ne laitoin joskus aikanaan hyvään talteen, mutta jemma on osoittautunut liiankin hyväksi.

Kova kaksikko

Kalasta minulla ei ole digimuodossa yhtään kuvaa. Paperikuva löytyy ja skannasin sen tuohon alle. Aika rujo keittiopönö ja kasvoilta paistaa saamisen ilo.. :)

Eka lohi pumulla

Tällainen startti tälle hommalle. Jatkoa luvassa, halusitte tai ette.