Pörhö

Lohiperho blogi on viettänyt talviunia joulukuulta asti, joten olisiko aika raapustella pikku juttu tännekin. Talvi on mennyt vahvasti heittohommissa, mutta aina se kevätaurinko palauttaa lohet mieleen loikkimaan.

Tällä kertaa on vuorossa hauska tapaus, mikä on jäänyt mieleen ehkäpä makeimpana kalatapahtumana. Tapahtuman järjestäjänä toimii Marjomaan Markun Näätämön ongintaan kehittämä Pörhö. Kyseinen perho osui silmään lehtijutussa, missä esiteltiin Näätämö perhoja. En nyt muista julkaisua, mutta samassa jutussa oli muitakin Markun perhoja esillä. Pöhöstä ei taida netin syövereistä löytyä virallista reseptiä tai oikein edes kuvia, joten en pääse linkittämään originaaliin.

Pörhö oikealla. Kuvassa myös pari entuudestaan tuttua ottiperhoa.

Tapaus sattui heti ensimmäisellä Näätämön reissulla vuonna 2011. Reissuun pohjustusta voi lueskella Pilikku- perhon justusta. Tuohon viikkoon mahtui aika monen näköistä sattumusta. Menomatkan hankaluudet saivat jatkoa, kun onnistuin rikkomaan kahluuhousut, eikä paikkaaminenkaan onnistunut. Iso osa viikkoa mentiin märissä housuissa. Onneksi myös kaloja oli löytynyt. Olin viikon kääntyessä lopulle saanut itse kaksi ja velipoika myös samat kaksi kalaa.

Olin kalastellut lohta pääasiassa yöaikaan, lukuun ottamatta yhtä päivävaellusta Saunakosken niskalle, missä kalasteltiin muutama tunti. Päivät olin pyhittänyt lepäämiselle ja harjuksen kalastukselle. Harjusta ei tosin oikein löytynyt ja isommat kalat loistivat poissaolollaan. Tästä syystä viikon viimeisinä kalastuspäivinä en jaksanut enää harjukseen panostaa.

Saunakosken niskalta ylös päin

Saunakosken niskalta alaspäin

Viikon aikana oli käynyt selväksi, mikä on tämän jokiosuuden hot spot. Lähes kaikki kalat tulivat samalta niskalta ja päiväaikaan niskan alue olikin jatkuvasti miehitettynä. Koska en jaksanut enää etsiskellä uusia paikkoja ja kahluuhousutkin olivat käyttökelvottomat, päätin pitäytyä tämän kotipoolin kalastelussa. Niskan sai kalastettua kahlaamatta vaelluskengissä hyvin, joten kahluuhousuja ei tarvittu.

Vaikka lähes kaikki kalat tulivat kotipoolista, onnistui velipoika saamaan yhden kalan alempana sijaitsevan kosken yläpuolelta.

Ongelmana tosin oli jatkuva kalastuspaine kohteessa ja omaa vuoroa joutui jonottamaan. Koska vaihtoehdot olivat vähissä, menin toiseksi viimeisenä reissupäivänä vapa kainalossa ja reppu täynnä evästä rantaan varautuen odottelemaan omaa vuoroa rauhassa. Omassa rannassa ei ollut ketään, mutta vastarannalla oli pari kalastajaa työntouhussa. Koska joki on kapea, ei samaan aikaan kalastaminen onnistu, vaan kävin pötköttelemään rantaan ja hörppimään iltapäivä kahveja.

Sain odotella aika tovin, eikä vastapuolella näyttänyt vapa vääntyvän. Lopulta naapureille koitti evästauon paikka ja ranta tyhjeni. Päätin antaa paikan hetken rauhoittua ja otin santsikupin kahvia. Jaa mutta mikäs perho pitäisi laittaa. Päivä oli puolipilvinen ja kello raksutteli iltapäivällä puoli kolmea. Pörhö oli ainut perhomalli, joka ei jostain syystä ollut vielä siimassa käynyt. Laitetaanpa siis se. #8 tuplakoukkuun sidottu vähän march brown värimaailmaan puettu perho vihreällä ja kultaisella kierteellä voisi ollakin hyvä matalaan kirkkaaseen veteen ja lämpimään päivään.

Koti pooli

Aloitin kalastuksen jo aiemmilta öiltä tutuilta jalansijoilta. Vastapuolella jo katseltiinkin rantaan päin vatsat täynnä, joten päätin kalastaa niskan imun nopeasti ja päästää muut vuoroon. Olin aika hyvin kartalla siitä, missä kala seisoo. Vedin siimat oikeaan mittaan ja lähestyin ottikohtaa parilla heitolla. No nyt, seuraava heitto menee ikkunaan. Kuinka ollakaan, kun poikki virran heitetty kellusiima tarttui virtaan ja veti Pörhön vauhdilla niskan imuun, roiskahti vesi pinnassa ja kala oli kiinni. Oujee!

Sain kalan melko pian haaviin, kelasin siimat kelalle ja paistattelin hetken lohikuninkaana. Kerrankin homma meni kuin elokuvissa. Yleensä käy juuri toisin päin, itse tahkoaa paikkaa ja sitten tulee joku ja nappaa kalan omista jaloista. Ei ole tarkoitus kenellekään kettuilla, mutta olihan tuo aika mahtava tilanne. Yksi heitto oikeaan paikkaan, kala rantaan ja kämpille yleisön seuratessa vastarannalla. No, vastaavia ei sitten ole tullutkaan tuon jälkeen.

Tuosta kerrasta on jäänyt mieleen, että paikkatuntemus on tärkeää ja perhon oikeaan paikkaan saaminen voi joskus olla hyvin ratkaisevassa osassa. Vastapuolen kalastajat näyttivät aivan asiansa osaavilta, mutta minun Pörhö sattui oikealle linjalle oikeasta suunnasta. Asiaa auttoi varmasti se, että kaksi kalaa samasta paikasta oli jo vyöllä ja uittolinja tiedossa. Yritänkin nykyään keskittyä kalastukseen, sillä tarkkuudella, että kalan puraistessa olisi muistissa, miten ja missä kohtaa siima perhoa uitti. Ei se läheskään aina onnistu vaan monesti tuntuu, että puraisu tapahtuu juuri kun ihmettelee virtahevon muotoista pilven hattaraa tai selvittelee rannarisotkua, mutta toisinaan…

Palataas asiaan taas, kun saadaan kausi käyntiin. Saas muuten nähdä miten kesästä selvitään, ei nimittäin ole pohjoiseen lohireissua luvassa tälle vuodelle. Kymille onneksi pääsee ja yksi perhereissu Kuusamoon on tulossa.