Tulipa mieleen kirjoittaa lyhyesti yhdestä legendaarisesta
Kuusamon taimen perhosta, vaikkakin omani onkin siitä muunneltu versio. Ajatus syntyi kesällä, heinäkuun viimeisellä viikolla, kun
kävimme perheen kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen viettämässä viikon
Kuusingin leirintäalueella. Tänä vuonna ei taimenta kalastettu. Vedet olivat
niin lämpimät ja matalalla, ettei taimenen pyyntiin viitsinyt ryhtyä. Matka oli
muutenkin enempi lasten ympärille keskittynyttä touhua. Kävimme päiväretkillä
harjuksen perässä ja niitä jonkin verran löydettiinkin.
Kuusinki on ollut läpi elämäni merkittävä joki. Kävimme siellä isäni, veljeni ja isoisäni kanssa
useita reissuja teinikesinäni ja elämäni ensimmäinen omalla autolla tehty kalamatkakin suuntautui Kuusingille. Sain ajokortin toukokuussa -99 ja niin kova
polte oli päästä omaan reissuun, että ylipuhuin yhden kaverin matkaan ja
täräytimme Kuusamoon viikko ennen juhannusta. Kortti ehti olla taskussa vain
pari viikkoa...
En ollut koskaan onnistunut koukuttamaan taimenta, vaikka
kovaa yritystä oli vuosien varrella kertynyt useita viikkoja. Isäni oli onnistunut muutaman
taimenen saamaan, joten olin kyllä tietoinen, että niitä siellä on.
Kalapaikkojenkin piti olla siis ainakin jotenkin taimen vesillä. Ehkäpä
perhoissa oli vika...
Jutun reissu ajoittuu elokuun puolivälin paikkeille vuoteen
2010. Olin tällä kertaa varustautunut kovimmilla Kuusingin ottiperhoilla. Ostin
jo talvella Kuusingin taimenperhot vihkosen ja rullasin sieltä useita malleja
mukaan. Yhteen, siihen kovimpaan kaluun ei tosin löytynyt reseptiä vihkosesta..
Siihen aikaan oli vielä Lohiloordit niminen sivusto pystyssä ja sieltä olin
bongannut Ingetin Teijon saaneen erittäin vakuuttavasti kaloja Wanha Tappaja
nimisellä perholla. Tuon myyttisen perhon reseptiä ei löytynyt lehdistä, eikä
netistä, ei millään. Kaikenlaisia muunnoksia ja mutuja kyllä liikkui, mutta
originaalia ei vaan tullut vastaan.
Koska oikeaa reseptiä ei löytynyt, enkä tiennyt onko netin arvailut sinnepäinkään,
päätin sitoa oman muunnoksen, ”parhaan arvauksen” millainen ks. ottikalu voisi
olla. (Kuusamon taimenperhot kirjasta löytyy alkuperäinen resepti.)
Pureskeltu WT-muunnos |
Ajelimme Kuusamoon, kävimme kaupassa ja majoituimme
leirintäalueelle. Olimme iltapäivällä kohteessa, joten ehdimme hyvin laittaa
kamppeet kasaan ja suunnitella illan ja yön kalastusta. Päätimme ensimmäisenä
yönä pysytellä yläjoella. Tarkoituksena oli kiertää joen toiselle puolelle ja
mennä onkimaan Melalammen tai Jussan lampareen niskoja, kumpi sitten
sattuisikaan olemaan vapaana.
Kuusingin leirintäalueen "respa." Kuva vuodelta 2010. |
Hämmästykseksi parkkipaikalla ei ollut yhtään autoa, joten
näytti siltä, että molemmat niskat olisi tyhjillään. Siinä rantaan laskeutuessa
pohdittiin, kuka aloittaa ja mistä. Tarjosin veljelleni Jussan niskaa, mutta
hän sanoi menevänsä Melalle. Isäni kävi kahvittelemaan, joten sain aloituksen
Jussalla.
Kello oli aika tarkalleen 24.00, kun aloin vedellä siimoja
kelalta. Yö oli tähän aikaan kesää jo pimeä, joten otsalamppua olisi kaivannut,
mutten halunnut tietenkään häiritä niskan peilipinnan alla mahdollisesti
lymyilevää taimenta. Sidoin siimaan muutamaa päivää aiemmin #6 streamer koukkuun kietomani WT-muunnoksen.
Mikään muu perho ei käynyt edes mielessä. Tämä on varma peli. Minulla oli
pikkukaksikätinen setti ja kellusiima, jolla aloin tarjota varovasti perhoa
niskan yläosaan.
Jussan lampare kuvattuna tänä kesänä. Kalastamme niskaa yleensä vastarannan puolelta. |
Aloitin kalastuksen aika paljon niskan yläpuolelta. Halusin
saada hiukan tuntumaa heittoon ennen kun lähestyn imua. Vedin muutamalla
heitolla siimaa ulos kelalta sen verran, että pystyn hiukan strippaamaan
vauhtia perholle, ennen kun amppari tulee kärkirenkaan sisään. Ja sitten
hiippailin inkkarina hiukan lähemmäs niskaa, jotta saan tarjottua perhon
mielestäni oikealla tavalla.
Ensimmäinen heitto. Poikkivirtaan. Virta ei vienyt perhoa
vielä kovin vauhdikkaasti, joten annoin siima tehdä pussin alavirtaan. Vauhti
alkoi kiihtyä ja vedin vielä hiukan vauhtia lisää. Vaikka oli pimeää, näin
kuinka peurankarvapäinen perho alkoi piirtää hentoa viivaa veden pintaan.
Kalvossa mentiin. Ja jönks! Hä? Mitä tapahtui? KALA!!! Taimen löi keskeltä
swingiä lujaa pinnassa viistävään perhoon.
Olin hetken aivan kahvilla, vuosia jahdattu Kuusingin taimen
oli nyt siiman päässä reissun ensimmäisellä heitolla.. Sitten iski hätä.
Onkohan se sittenkään taimen.. Eihän se nyt näin voi tulla heti alussa, jos onkin niskalle
laskeutunut hauki. Muutaman minuutin väsytyksen päätteeksi isäni sai kalan
ensimmäisellä yrityksellä pussiin ja vahvisti, että kyllä siellä pussin
pohjalla taimen köllötti! Aivan parasta! Vihdoinkin! Kala oli mitallinen
Kuusinkilainen, joten melkoisiin mittoihin kasvanut apina tipahti rytisten
selästä.
Tämän ensimmäisen illan osuman jälkeen saimmekin loppuviikon
kalastella ilman taimen merkintää. Mutta eipä sitä toista kalaa olisi voinut
enää kuvitellakaan saavansa. Joskus puree ekalla heitolla, toisinaan
viimeisellä, kaikki heitot pitäisi kalastaa kuin se olisi reissun ainut
mahdollisuus.
Kanavan niskalla. Tuolloin yläosa oli vielä taimenen kalastus aluetta. |
Alaosilla |
Kiukaankorva kuvattuna tänä kesänä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti